Tekova käynnistää noin 10 000 m²:n liikerakennushankkeen Tuusulaan

Tekova käynnistää noin 10 000 m²:n liikerakennushankkeen Tuusulaan

Lehdistötiedote, 8.4.2026 klo 11:00

Tekova valmistautuu käynnistämään useamman käyttäjän liikerakennushankkeen Tuusulaan Sulan alueelle Korvenrannantien ja Sulankaaren läheisyyteen.

Tekova on allekirjoittanut tontin luovutussopimuksen Tuusulan kunnan kanssa. Noin 10 000 m²:n liikerakennukseen on laadittu lisäksi vuokrasopimukset kahden ankkurivuokralaisen kanssa. Aktiiviset vuokralaisneuvottelut muiden tilojen osalta ovat käynnissä.

”Tuusulaan on kehitetty erittäin vetovoimainen liikepaikka usealle kaupalliselle toimijalle. Olemme erittäin tyytyväisiä omakehitteisen hankkeen käynnistymiseen, jossa näkyy Tekovan vahva kokemus liiketilojen toteuttamisesta”, kertoo Tekovan liiketoimintajohtaja Jussi Lahtinen.

Liikerakennus muodostaa valmistuessaan yhtenäisen kauppapaikkakokonaisuuden Bilteman uuden tavaratalon kanssa. Biltema Real Estate Oy kertoi marraskuussa 2025, että se rakentaa uuden konseptin mukaisen, noin 7 500 m²:n Biltema-tavaratalon Sulan alueella.

Liikerakennuksen rakentamisen odotetaan käynnistyvän vuoden 2026 toisen vuosipuoliskon aikana, ja hanke valmistuu vuoden 2027 aikana.

Tekova tiedottaa hankkeesta tarkemmin myöhemmin. Hankkeen toteutumiseen liittyy tavanomaisia epävarmuustekijöitä.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Jaakko Heikkilä, puh. 040 074 2994, jaakko.heikkila@tekova.fi 

Liiketoimintajohtaja Jussi Lahtinen, puh. 050 340 3466, jussi.lahtinen@tekova.fi

Tekova lyhyesti

Tekova Oyj on vuonna 2018 perustettu valtakunnallinen toimitilarakentaja, joka on erikoistunut liike-, logistiikka-, tuotanto-, varasto- ja urheilutilojen sekä datakeskusten rakentamiseen. Yritys on toteuttanut reilut 140 toimitilahanketta, ja se työllistää noin 67 henkilöä. Tekova keskittyy asiakkaiden tarpeen mukaan räätälöityihin selkeisiin hallimaisiin hankkeisiin, jotka toteutetaan vakioiduilla konsepteilla, prosessoidulla toimintamallilla ja avaimet käteen -periaatteella (KVR). Konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli 110,7 MEUR ja liikevoitto 10,3 MEUR (9,3 %). Tekova on listautunut Nasdaqin First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.